Vanhan maailman Kalentereista

Kalenteri on ajan yksikköjen järjestelemiseksi luotu systeemi, jonka tarkoitus on kattaa pitempiä ajanjaksoja. On laskettu, että Planeetallamme käytetään 40 erilaista kalenteria

.

Päivä on yleisimmin käytetty pienin kalenteriyksikkö. Päivän osajaksojen mittausta kutsutaan ajanpitämiseksi. Muutamat kalenterit perustuvat tiettyihin astronomisiin sääntöihin, toisten perustana ovat hyvin abstraktit, säännöllisesti toistuvat ajanjaksot, joilla ei ole mitään astronomista taustaa. Jotkut kalenterit rakentuvat astronomisten huomioiden varaan. Muutamat kalenterit laskevat huolellisesti jokaisen yksikön, joihinkin kuuluu epäsäännöllisyyksiä. Jotkut kalenterit ovat määritelty kirjoitetuissa laeissa, toisia välitetään edelleen suullisena perinteenä.

Yleisin syy haluta valmistaa kalenteri on järjestää ajan yksiköt niin, että pystytään tyydyttämään yhteiskunnan tarpeet ja huolestumisaiheet. Tämä käytännöllisen palvelutarkoituksen lisäksi järjestelmä luo illusorisen varmuuden itse ajan kontrolloinnista. Näin kalenterit toimivat ihmiskunnan ja kosmoksen välisenä yhteyslinkkinä. Ei ole laisinkaan ihmeteltävää, että kalentereilla on ollut myös pyhä asema sosiaalisen järjestyksen ja kulturellin identiteetin ylläpitäjänä. Kalenterit ovat toimineet lähtökohtana suunniteltaessa maanviljelykseen, metsästykseen ja vaellukseen liittyviä asioita. Ne ovat palvelleet ennustamisen ja ennakoinnin yhteydessä ja luoneet uskonnollisten ja arkisten tapahtumien jaksojen perustan. Olkoon kalentereiden tieteellinen tausta mikä tahansa, on kuitenkin pidettävä aina mielessä, että KALENTERIT OVAT AINA SOSIAALISIA SOPIMUKSIA, EIVÄT TIETEELLISIÄ VÄITÖSKIRJOJA. Koska kalenterit luotiin palvelemaan yhteiskunnan tarpeita, silloin tärkeintä ei ole kalenterin todenmukaisuus, mikä siitä syystä jää taka-alalle tai mitä huomioidaan vain vähän. Kalenteria, joka perustuu määritellylle sääntöjärjestelmälle pidetään oikeana, mikäli nämä määritelmät ovat johdonmukaisesti liitetyt siihen. Kun on kysymyksessä kalenterit, joiden sanotaan perustuvan astronomisiin jaksoihin, voidaan kysyä kuinka tarkasti nämä jaksot ovat huomioidut. Nämä astronomiset jaksot eivät nimittäin ole vakioita, eikä niitä tunneta tarkalleen. Pitkän ajanjakson kuluessa vain puhtaasti havaintoihin perustuva kalenteri pystyy ylläpitämään tahdistuksen astronomisiin ilmiöihin (kuten esim. tietyt mayojen kalenterit). Mutta tämä samainen havaintoihin perustuva kalenteri on lyhyen jakson aikana epätarkka, koska luonnolliset ilmiöt ovat monimuotoisia, ja huomiot voivat olla erheellisiä.

Joissain varhaista naishistoriaa käsittelevissä lähteissä todetaan ensimmäisten kalentereiden olleen naisten ”keksintö”. He yksinkertaisesti merkitsivät muistiin ”oman kuunkiertonsa”.

Päivä

Vanhojen kulttuurien siviili päivä perustui ”tarkkailuihin”. Tarkkailun pituus vaihteli vuodenajan mukaan, ja niitä kutsuttiin vuodenaika- tai väliaika tunneiksi.

Nämä olivat suhteutetut siihen aikaan, minkä Aurinko oli näkyvissä horisontin yläpuolella. Tämä menetelmän käyttö tunnetaan ajassa taaksepäin aina vuoteen 1800 e.Kr., ja se jatkui Euroopassa aina 1200-luvulle jKr. Ajan mittaan tämän ”tunnin” käyttäminen jäi pois käytöstä, koska oli keksitty mekaaninen kello, jolla mitattiin 12 päivän tuntia ja 12 yön tuntia. Numero 12 on peräisin Babyloniasta 2 x 12 = 24 ja 5 x 12 = 60.

Babylonialaiset käyttivät mieluimmin tätä ajanmittaustapaa kuin käyttäen lukua 10 perustana. Tämä menetelmä tunnetaan sumerialaisena sexagesimaalinan järjestelmänä. Tämä tapa on jatkunut aina meidän päiviimme saakka. Laskemme 60 sekuntia jokaiseen minuuttiin ja 60 minuuttia jokaiseen tuntiin.

Kalenterien astronominen perusta

Astronomisten jaksojen perustavaa laatua olevana mittana käytetään siis yhtä päivää (eli Maan pyörähdystä kerran akselinsa ympäri), yhtä vuotta (Maan kiertoaikaa Auringon ympäri) ja kuukautta (Kuun kiertoaikaa Maan ympäri). Kalenterien lukumäärä ja erilaisuus johtuu siitä, etteivät näiden mainittujen jaksojen pituudet ole määrätty määrä päiviä, ja siitä, että astronomiset jaksot eivät ole vakioita tai täysin verrattavissa toisiinsa.

Trooppinen vuosi määritellään keskiarvoisena intervallina kahden kevätpäivän tasauksen välillä. Näin se vastaa vuodenaikojen jaksoja. Kuitenkin toisiaan seuraavien kevätpäivän tasauksien intervallien erotus voi olla useita minuutteja.

Synodinen kuukausi on keskiarvoinen intervalli Kuun ja Auringon konjunktioiden välillä, ja se vastaa kuun vaiheiden sykliä. Mutta kuun vaiheiden eri jaksot voivat poiketa keskiarvosta jopa seitsemän tuntia.

Käytetyistä erilaisista malleista käy ilmi, että jaksot muuttuvat hiljalleen ajan mittaan. Siksi malleja ei ole syytä pitää ehdottomina tosiasioina, vaan ne on nähtävä parhaina nykyään käytettävissä olevina ”mittatikkuina”. Siksi tietty kalenterivuosi ei ole täsmälleen tahdistettu trooppisen vuoden pituuteen. Ja kalenterikuukauden parhain tahdistus kuun vaiheisiin edellyttää jakson erimittaisia kuukausia. Tavallisinta on puhua kahdentoista kuukauden synodisesta kuuvuodesta, eli 354,66707 päivästä.

Tästä tilanteesta johtuen maapallolla käytetään kolmea erityyppistä kalenteria. On olemassa solaarinen eli aurinkokalenteri. Gregoriaaninen kalenteri on siviilissä käytössään esimerkki tällaisesta kalenterista. Se on suunniteltu ylläpitämään synkroniteetti trooppiseen vuoteen. Tästä syystä ko. kalenterin yhteydessä käytetään myös ns. karkausvuosijärjestelmää.

Kuukalenteri, kuten esim. islamilainen kalenteri, seuraa kuun vaiheiden sykliä ottamatta huomioon trooppista aurinkovuotta. Tästä syystä islamilaisen kalenterin kuukaudet vaihtelevat verrattuna gregoriaaniseen kalenteriin.

Kolmas kalenterityyppi on lunisolaarinen eli kuu-aurinkokalenteri. Siinä kuukausien sekvenssit perustuvat lunaarisen eli kuu jaksojen rytmiin. Tähän kalenteriin on kuitenkin lisättävä kokonainen kuukausi aina muutaman vuoden väliajoin, jotta se pysyisi tahdistettuna trooppiseen vuoteen. Heprealainen ja kiinalainen kalenteri ovat esimerkkejä lunisolaarisesta kalenterista.

Mayojen kalenterit ovat laskutavaltaan toisenlaisia. En ole sisällyttänyt niitä tähän ”vanhan maailman” kalenterijärjestelmien esittelyyn.

Nykyään yleisesti käytössä oleva gregoriaaninen kalenterijärjestelmä perustuu keskiarvoiseen solariseen päivään. Se on keskiarvo aurinkopäivistä, sillä päivien pituus vaihtelee hieman vuoden mittaan Maan pyöriessä auringon ympäri. Maan kiertorata aiheuttaa sen, että Aurinko vaikuttaa liikkuvan itään päin jokaisena päivänä verrattuna tähtiin.

Solaarinen päivä on noin neljä minuuttia pitempi kuin sidereaalinen päivä

Juliaaninen kalenteri

Keisari Julius Caesar esitteli juliaanisen kalenterinsa vuonna 45. e. a.a.Tämä kalenteri oli solaarinen kalenteri, jonka kuukausien pituudet olivat määrätyn pituisia. Joka neljäs vuosi kalenteriin liitettiin yksi päivä, jotta kalenteri pysyisi kytkettynä trooppiseen vuoteen. Tämä kalenteri oli eurooppalaisten yhteiskuntien standardikalenteri aina gregoriaaniseen kalenteriuudistukseen saakka vuonna 1582.

Juliaanisessa kalenterissa normaalin vuoden pituus on 365 päivää ja karkausvuoden pituus on 366 päivää. Karkausvuosia ovat ne vuodet, jotka ovat jaollisia neljällä, vuosi 0 (eli 1.e.a.a.) katsotaan myös olevan jaollinen neljällä. Vuosi on jaettu kahteentoista kuukauteen. Gregoriaaninen kalenteri adoptoi tämän kuukausien järjestelmän.

Juliaanisen kalenterin historiaa

Vuotta 45 e.a.a. on kutsuttu sekasorron vuodeksi, koska Julius Ceasar lisäsi tähän vuoteen 90 päivää sijoittaakseen roomalaisen kalenterin kuukaudet ”takaisin” oikeille paikoilleen, niin että ne vastasivat vuodenaikoja. Tämä oli Caesarin ensimmäinen askel kohti uudistettua kalenteria. Vaikka esi-juliaaninen kalenteri oli inspiraatioltaan lunisolaarinen, sen kuukaudet eivät enää seuranneet kuun vaiheita, ja sen vuosi ei enää seurannut vuodenaikoja. Seuraten aleksandrialaisen astronomin Sosigensin neuvoa Julius Caesar loi solaarisen kalenterin, jossa oli 12 määrätyn mittaista kuukautta, ja johon liitettiin joka neljäs vuosi yksi päivä. Tuloksena oli juliaaninen kalenteri, jonka keskimääräinen vuoden pituus oli 365,25 päivää. Tämä on nykyään tunnetun trooppisen vuoden pituus.

Julius Caesarin kuoleman jälkeen Rooman kalenteriauktoriteetit käyttivät karkausvuotta väärin, niin että se lisättiin joka kolmas vuosi joka neljännen asemasta. Vaikkakin tarkkoja tietoja puuttuu, ollaan kuitenkin yleisesti sitä mieltä, että keisari Augustus korjasi tilanteen vähentämällä juliaanisesta ajanlaskusta vuodet -8 ja + 4. Tämän jälkeen juliaaninen kalenteri alkoi toimia niin kuin oli suunniteltukin.

Juliaanisen kalenterin käyttö lisääntyi läpi koko keskiajan, ja veti puoleensa paikallisia eriskummallisuuksia, jotka aiheuttavat vieläkin päävaivaa historiankirjoittajille. Oli olemassa muunnelmia vuosien aloittamisessa, vuoden alkamispäivämäärissä ja menetelmissä, joilla määriteltiin kuukaudet päivät. Eivät ainoastaan nämä tekijät vaihdelleet ajasta ja paikasta riippuen, vaan myös tarkoitusperät. Joskus käytettiin erilaisia päivämäärien kirjoitustapoja esim. siviilitarkoituksissa, taloudellisissa yhteyksissä ja henkilökohtaisessa kirjeenvaihdossa.

Caesar määritteli tammikuun, Januar, 01 vuoden alkamispäiväksi. Kuitenkin oli olemassa muita sopimuksia eri paikoissa ja eri aikoina. Kaikkein suosituin vaihtoehto oli maaliskuun, mars 01, maaliskuun 25. ja joulukuun, December 25. päivät. Tämä aiheuttaa edelleenkin vaikeuksia historiankirjoittajille, koska esim. +998 helmikuu, Februar, 28 kirjattuna kaupungissa, joka aloitti vuotensa maaliskuun 01 päivä, oli näin ollen sama kuin +999 helmikuu 28 kaupungissa, joka aloitti vuotensa tammikuun 1 päivästä.

Kuukasien päivät laskettiin alun perin tietystä jakopisteestä kuukauden aikana: Kalends, Nones ja Ides. Kalends tarkoittaa kuukauden ensimmäistä päivää.  Ides on kuukauden kolmastoista (13) päivä, paitsi maaliskuussa, Mars, toukokuussa, Mai, kesäkuussa, Juni ja lokakuussa, October, joiden aikana se on viidestoista (15) päivä. Nones päivät ovat aina kahdeksan päivää ennen Idesejä. Päivämäärät, jotka jäivät näiden päivien välille, määriteltiin laskemalla taaksepäin seuraavasta ”jakopäivästä”. Karkauspäivä saatiin aikaan toistamalla VI Kalends Mars, eli lisäämällä päivä niiden päivien väliin, jotka vastasivat helmikuun 24. ja helmikuu 23. päiviä.

1200- luvulla alettiin käyttää tapaa laskea kuukauden päivän kuukauden alusta. Paikallisia variaatioita esiintyi edelleen. Joillain paikkakunnilla käytettiin esim. paikalliseen pyhimykseen liittyviä päivämääriä päivien laskun perustana.

Gregoriaanisen kalenterin valmistuminen ja leviäminen johti siihen, että päivien merkitsemistapa standardisoitui.

Itäinen ortodoksinen kirkko jatkoi juliaanisen kalenterin käyttämistä aina vuoteen 1923. Tässä yhteydessä jotkut, mutta eivät kaikki, jättivät huomioimatta lokakuun ensimmäiset 13 päivää, ja esittelivät uudistetun juliaanisen kalenterin, johon liittyi aivan oma muunnelma karkauspäivä säännöistä.

Kronologistit käyttävät edelleen juliaanisen kalenterin periaatteita. Käyttämällä tätä kalenteria pystytään edelleen ylläpitämään kronologista järjestelmää toisten kalenterijärjestelmien kanssa.

Historialliset jaksot ja kronologia

Vuosien laskemisen aloittaminen tietystä alkujaksosta on kaikkein varmin tapa ylläpitää kronologiaa. Olkoonpa tämä alkujakso yhteydessä historialliseen tai legendaariseen tapahtumaan, sen täytyy olla sidoksissa kirjattujen historiallisten tapahtumien jatkumoon.

Tätä kuvaa Jeesuksen syntymisen käyttöönotto kristillisen kalenterin alkamisen ajankohtana. Tämän ajankohdan loi kuudennen vuosisadan tiedemies Dionysius Exiguus, jonka tehtävä oli luoda luettelo pääsiäisen päivämääristä. Olemassa oleva taulukko kattoi 19 vuoden jakson vuosien 228-247 väliselle ajalle. Tällöin vuodet laskettiin Rooman keisari Diocletianuksen hallitusjakson alusta. Dionysius jatkoi taulukkoa uudella 19 vuoden jaksolla, jota hän kutsui nimellä ”Anni Domini Nostri Jesu Christi 532-550". Siksi Dionysiuksen ”Anno Domini 532” vastaa ”Anno Diocletian 248”, eli roomalaisten 248 vuotta. Tällä tavalla luotiin yhteneväisyys uuden kristillisen ajanjakson ja voimassaolevan historiallisen järjestelmän välille. Dionysius ei laskenut täsmällistä aikaa Kristuksen syntymälle. Vaikka oppineet yleisesti ovat sitä mieltä, että Jeesus syntyi muutamia vuosia ennen A.D.1.historialliset todistukset siitä ovat aivan liian heikot, jotta voitaisiin määritellä tarkka päivämäärä.

Kahdeksannen vuosituhannen englantilaiset historioitsijat alkoivat käyttää tapaa laskea aikaa taaksepäin A.D.1. Tähän järjestelmään A.D.1 liitettiin järjestelmä B.C.01 ilman, että väliin laskettiin vuotta 0. Tämä numeerisen epäjatkuvuuden vuoksi on vaikeaa verrata antiikin historiallisia tapahtumia nykyaikaisiin päivämääriin. Nykyään astronomit käyttävät merkintää +01 määritelläkseen A.D.1. Tästä syystä merkintää  vuosi +01 seuraa luonnollisesti vuosi 0, ja sitä taas vuosi -01. Koska negatiivisten numerojen käyttö on edistynyt hitaasti Euroopassa, tämä ”astronominen” päivämäärien merkintä otettiin käyttöön vasta 19-vuosisadalla.

Gregoriaaninen kalenteri

Nykyään gregoriaaninen kalenteri toimii kansainvälisenä standardina siviilikäytössä. Sen lisäksi tätä kalenteria käytetään laskettaessa roomalaiskatolisten ja protestanttisten kirkkojen seremoniallisia juhlapäiviä. Itse asiassa gregoriaanisen kalenterin alkuperäinen tarkoitus oli palvella siviilitarpeita. Nykyään käytetään monia muitakin kalentereita, mutta ainoastaan uskonnollisissa tai kultturellisissa yhteyksissä.

Gregoriaanisen kalenterin vuodet Dionysius Exiguuksen ”alkupisteestä” lähtien jaetaan kahteen ryhmään, tavallisiin vuosiin ja karkausvuosiin. Tavallisen vuoden pituus on 365 päivää ja karkausvuoden pituus 366 päivää. Tämä karkauspäivä merkitään kalenterissa päivämäärällä Helmikuun 29. päivä.

Karkausvuodet määritellään seuraavasti:

Jokainen vuosi, joka on suoraan jaollinen neljällä (4) on karkausvuosi, paitsi ne vuodet, jotka ovat täsmälleen jaollisia 100:lla, esim. vuosi 1900 ja vuosi 2100. Muuta samalla nämä ”satavuodet” ovat karkausvuosia ainoastaan, jos ne ovat suoraan jaollisia 400:lla. Esim. vuosi 2000 on karkausvuosi.

Tätä karkausvuosi laskentaa sovelletaan myös takanapäin oleviin vuosiin, ts. ennen gregoriaanista kalenteria. Näin vuosi 0 on karkausvuosi, koska se on jaollinen neljällä. Vuodet 100 ja 400 ovat myös tämän määritelmän mukaan karkausvuosia.

Tästä seuraa se, että gregoriaaninen kalenteri perustuu 400 vuoden eli 146.097 päivän mittaisille jaksoille. Koska 146.097 on myös jaollinen seitsemällä (7) gregoriaaninen kalenteri toistuu aina 400 vuoden kuluttua. Jakamalla 146.097 400:lla päädytään keskiarvoon 365,2425 päivää, eli  kalenterivuoteen, mikä on lähellä keskimääristä trooppisen vuoden pituutta. On todettu, että gregoriaaninen kalenteri johtaa yhden päivän virheeseen 2.500 vuoden kuluessa. On suunniteltu useita erilaisia ratkaisuja karkauspäivän merkitsemiseen ja laskemiseen, mutta mitään ei ole otettu käytäntöön virallisesti.

Gregoriaanisen kalenterissa kuukausien nimet ja päivien lukumäärä ovat peräisin juliaanisesta kalenterista.

Laskennan sääntöjä

Kristillisten kirkkokuntien käyttämien kalentereiden perustana ovat ”liikkuvien” tai ”vakinaisten” juhlapäivien jaksot. Joulu on esimerkki vakinaisesta juhlapäivästä. Sitä vietetään aina joulukuun 25. päivä. Pääsiäinen on periaatteeltaan liikkuva juhlapyhä, ja muiden liikkuvien juhlapyhien päivämäärät päätetään sen mukaan milloin pääsiäinen on. Kuitenkin liikkuvat juhlapyhät, kuten adventti ja paasto ajat liittyvät sunnuntaihin, joista ensimmäinen liittyy jouluun ja toinen vuorostaan pääsiäiseen. Pääsiäinen seuraa sitä täydenkuun jälkeistä sunnuntaita, joka on 21 maaliskuuta jälkeen. Tämä tosin ei seuraa todellista täyttä kuuta, vaan se lasketaan tiettyjen taulukoiden perusteella.

Juliaaninen kalenteri käytti 21. maaliskuuta kevätpäivän seisauksen päivämääränä ja metonista 18,4, vuoden sykliä kuun vaiheiden määrittelemiseksi.

1500-luvulla kevätpäivän tasaus oli siirtynyt 10 päivää ja astronominen uusi kuu oli neljä päivää ennen taulukkojen uutta kuuta.

Tällöin Trentin kirkolliskokouksessa paavi Pius V jätti ehdotuksen uuden kalenterin luomisesta ja uudisti tämän ehdotuksensa vuonna 1570. Hänen mielestään kuun jaksotaulukot oli korjattava ja karkauspäiväjärjestelmä tarkistettava. Paavi Piusta seurasi vuonna 1572 paavi, Gregorius XIII.  Hän sai kirkolliskokouksen ymmärtämään kalenterin korjaamisen tärkeyden, vetoamalla siihen, etteivät kalenterin mittaukset enää pitäneet paikkaansa.

Paavi Gregoriuksen suosituksella perustettiin paavillisella bullalla ”Inter Gravissimus” eli kalenterin uudistuskomissio. Bulla on päivätty 24 helmikuuta 1582. Koska kalenterista oli ”poistunut” kymmenen päivää, lokakuun 04. päivää 1582 seurasi lokakuun 15. 1582. Näin saatiin kevään päiväntasaus 1583 sijoitettua uudelleen maaliskuun 21. päivään. Tämän jälkeen valmistui uusi taulukko, johon olivat merkityt uudet kuut ja täydet kuut pääsiäisen ajankohdan määrittelemiseksi. Uusi vuosi alkoi paavin omasta syntymäpäivästä, tammikuun 01 päivästä.

Tämä kalenteri levisi 1600-luvulla roomalaiskatoliseen maailmaan. Protestantit kieltäytyivät aluksi hyväksymästä kalenteria, mutta ottivat sen vähitellen käyttöönsä seuraavien vuosisatojen aikana. Idän ortodoksinen kirkko ei hyväksynyt uutta kalenteria, vaan jatkoi edelleen juliaanisen kalenterin käyttämistä, sekä sen perinteisiä kuutaulukoita pääsiäisen määrittelemiseksi. Koska gregoriaanisen kalenterin tarkoitus oli säädellä kristilliset kirkolliset juhlapäivät, tämän kalenterin käyttöönotto ei ollut aluksi tärkeä kirkon ulkopuolisessa maailmassa. Mutta kun kansainväliset yhteydet syntyivät ja kehittyivät, tarvittiin yhteistä siviilikalenteria, ja näin gregoriaaninen kalenteri levisi vähitellen kaikkialle maailmaan.

Jos haluat tietää lisää tämän kalenteriuudistuksen taustasta, kuuntele mitä Jordan Maxwell sanoo. Video on hieman yli 5 min pitkä.

Kalenterireformi ja kalenterin tarkkuus

Useimmissa yhteiskunnissa kalenteriuudistus on merkittävä tapaus. Kalenterin omaksuminen riippuu siitä pakotteesta, jolla se on esitelty, ja yhteiskunnan halukkuudesta hyväksyä se. Esimerkiksi gregoriaanisen kalenterin hyväksyntään maailmanlaajuisena standardina kului yli kolme vuosisataa.

Yhdysvalloissa tämän kalenterin vahvistettiin vuonna 1751 lailla, joka koski Englantia ja sen siirtomaita. Kuitenkin kalenterin käyttöönottoon brittiläisessä yhdistyneessä kuningaskunnassa ja muissa maissa, liittyi sekaisuutta, vastustusta ja jopa väkivaltaa. Sillä oli myös syvällisempi kultturellinen vaikutus, sillä se ei ottanut lainkaan huomioon perinteisiä juhlia ja aikaisempia kalenteriin liittyviä tapoja.

Poikkeus gregoriaanisesta kalenterista oli myös Ranskan vallankumouksen kalenteri (eli tasavallan kalenteri), joka otettiin virallisesti käyttöön Ranskassa lokakuun 24 vuonna 1793. Keisari Napoleon I kumosi tämän tasavallan kalenterin 01 tammikuuta 1806. Sitä käytettiin toistamiseen lyhyen aikaa Pariisin kommuunissa vuonna 1871. Ranskalaiset kehittivät myös uuden kellon, jossa päivä jaettiin 10 tuntiin ja sataan minuuttiin ja sataan sekuntiin, eli täsmälleen 100.000 sekuntiin päivässä.

Venäjä ja Neuvostoliitto siirtyivät käyttämään gregoriaanista kalenteria vallankumouksen jälkeen eli vuonna 1918. ”Ikuinen kalenteri” korvasi tämän vuonna 1929. Siinä oli 12 30. päivän mittaista kuukautta ja viisi kansallista juhlapäivää. Gregoriaaninen kalenteri otettiin uudelleen käyttöön vuonna 1940.

Hieman kalenterin yksiköistä

SUNNUNTAI: Keisari Konstantinus otti käyttöön seitsemän päivän kalenterin ja teki sunnuntaista viikon ensimmäisen päivän. Tämä tapahtui vuonna 321 j.a.a.  Tämä mukaan sunnuntai on omistettu levolle ja jumalan palvonnalle.

Kristillisille sunnuntai on Herran päivä, eli se on Jeesuksen kuolleista ylösnousemisen muistopäivä. Sunnuntain pyhittäminen on peräisin apostolisilta ajoilta.

MAANANTAI: Joissakin maissa viikko alkaa maanantaina. Tämä liittyy kansainväliseen standardiin ”ISO 8601:1988 (E)”.  Esimerkiksi Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa viikko alkaa maanantaina. USAssa viikko alkaa sunnuntaina.

VIIKKO; alun perin viikko oli markkinapäivien välinen aika. Keski-Aasiassa viikon pituus oli viisi päivää, Egyptissä sen pituus oli 10 päivää. Babylonialaiset käyttivät kuun vaiheisiin liittyviä seitsemän kerrannaisia. Roomassa markkinoiden välinen aika oli kahdeksan päivää. Seitsemänpäiväinen viikko vaikuttaa olevan yhteydessä kuun neljään, noin seitsemän päivää kestäviin jaksoihin. Se liittyy myös sateenkaaren seitsemään väriin, ja Babylonian aikana myös seitsemään planeettaan. Ensimmäisellä vuosisadalla e.a.a. juutalaisten seitsemänpäiväinen viikko otettiin käyttöön myös Roomassa.

KUUKAUSI: Kuukausi sai alkunsa kuun vaiheiden syklistä. Yksi kuun kierto kestää noin 29,5 päivää. Babylonialaiset käyttivät vuoronperään 29 ja 30 päivää kuukauden mittana. Egyptiläisten kuukausissa oli kaikissa 30 päivää, samoin kuin kreikkalaisten. Roomalaisten juliaanisessa kalenterissa oli yksi 28 päivän kuukausi ja muissa oli joko 30 tai 31 päivää.

Gregoriaanisen kalenterin ensimmäinen kuukausi, Januar eli tammikuu, sai nimensä roomalaisesta jumalasta nimeltä Janus, joka oli ovien, porttien, avausten ja alkamisten jumala. Aikaisemmassa roomalaisessa kalenterissa Januar oli 11 kuukausi. Siitä tuli ensimmäinen kuukausi vasta I vuosisadalla e.a.a..

Mars, maaliskuu, oli aikaisemmin ensimmäinen roomalaisten kuukausista. Se oli pyhitetty sodanjumala Marsille.

Roomalaisten kalenterissa Juni- kesäkuu oli pyhitetty Junolle, pääjumala Jupiterin puolisolle. Juli, heinäkuu, oli saanut nimensä Juliuksesta, eli Julius Ceasarista. August, elokuu, puolestaan sai nimensä keisari Augustuksesta. September, syyskuu, oli yksinkertaisesti vain seitsemäs kuukausi. Oktober, lokakuu, oli kahdeksas kuukausi. November, marraskuu, oli yhdeksäs kuukausi ja December, joulukuu oli kymmenes kuukausi. 

Suomenkielisissä kuukausien nimissä ei esiinny tätä sidonnaisuutta roomalaisiin jumaliin.

e.a.a. = ennen ajanlaskumme alkua
j.a.a. = jälkeen ajanlaskumme alun

Lähde :mm. L.E. Dogget: Explanatory Supplement to the Astronomical Almanac.

Mielenkiintoinen artikkeli, jossa kerrotaan mm. ajasta ja kalentereista

Lisäys maaliskuussa 2015 Tosi mielenkiintoinen asiaan liittyvä dokumentti

©Gracia Penttinen
Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan.